keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulun jälkeistä elämää..

Joulun "viralliset" päivät alkavat olla takanapäin.
Toki joulu jatkuu aina loppiaiseen asti.
Meidän joulu sujui rauhallisesti kotona, niinkuin aina.
Nautittiin ja nautitaan rauhassa jouluntunnelmasta
Lauantaina oli oikea hulinapäivä.
Oli kaupalla käyntiä, Ellin joulujuhlaa, kuusen hakua ja koristelua





Tänä vuonna ei tullut ihan tuuheihin kuusi meille, mutta asiansa kyllä ajaa.
Nimittäin lähtee meiltä ulos ennen uutta vuotta.
Ihan vain siksi, että varisee ja kissat leikkivät kokoajan kuusen alla, että neulasia on koko huusholli täynnä.
Vaikka kuusi oli harvahko, oli sinne alle kuitenkin vyörynyt lahjoja yllinkyllin.

Vaikka emme Maken kanssa toisillemme lahjoja ostakaan niin molemmat saimme silti paketteja.
Kiitos Hilu ja muutamat sukulaiset!
Lahjat saivat myös kissat ja koirat! 
 






Elli toimi meillä paketin jakana.
Meillä kun ei enää uskota joulupukkiin, niin joululahjat olivat esillä koko jouluviikon. Ensi vuonna teemme samoin. Ihanaa jouluntunnelmaa kun on lahjakasa esillä.



 Elli oli ehdoton lahja kunkku ja mukavia lahjoja oli paketteihin päätynytkin.
Top Model-tilaus, rukkasia, tuoksuja, kirjoja, piirrustuslehtiöitä, dvd:tä, koruja, jumpsuitin, pelejä...
 

Koko perheelle tarkoitettu Scramble-peli on ollut kovassa käytössä. Hetki sitten viimeksi sitä pelattiin. Ja ostin tuon muuten kirpparilta, hintaan 10e ja uusi olisi maksanut 39,90e. Vieläkö joku on sitä mieltä ettei kirpparilta voi ostaa joululahjoja??
Ostin kirpparilta Ellille myös muita pelejä ja kirjoja.

 Jouluruokaa on syöty urakalla, mutta täytyy sanoa, että kaikkea on ollut sopivasti. Mitään ei ole tarvinnut heittää roskiin. Laatikoita oli juuri sopivasti, samoin kinkkua. Kinkusta on menossa viimeiset rippeet ja huomenna koirat saa loput.
Meillä on kyllä uudeksi vuodeksi uusi kinkku valmiina. 
 




Sain joulukalenterin viimeisestä luukusta ihanaisen tontun. Tonttu sai heti suuren ihailijan, joka kokoajan on tontun luona, ja pudottelee tontun takan päältä alas ja koettaa repiä tonttua parrasta.
En tiedä onko rakkaus molemmin puolista, sitä en tiedä, mutta Emma on ihan myyty kissa tontun parran edessä.

Tälläisiä joulun tunnelmia meillä.
Taidan kaivaa kutimet esiin.   

3 kommenttia:

suvi kirjoitti...

joulu on ihanaa aikaa,ja sä oot saanu siitä ihania kuva-muistoja :) <3

Kirsi74 kirjoitti...

Ihanan tunnelmallisia kuvia. Mä en sit enää ole facessa, syynä on oma äitini... Voin kertoa lisää, jos haluat kuulla.

Peikkotyttö Hanna kirjoitti...

ihana joulu. :)
mukavia loppuvuoden päiviä! ♥