perjantai 24. toukokuuta 2013

Elämän kiemuroita...

Elämä heittelee meitä miten sattuu ja monesti huomaa, ettei olisi tuonkaan ihmisen elämän olisi uskonut menevän noin.
Entinen luokkakaverini löydettiin hukkuneena alkuviikosta paikallisesta virrasta.
 Olimme ala-asteella samassa luokassa monta vuotta ja tämä poika jäi aina mieleen positiivisena luokan pellenä. Hänen huumorinsa sai meidät kaikki, jopa opettajan nauramaan. 
Hän ei ikinä kiusannut ketään, oli kiltti poika.
Vielä yläasteellakin.
Kuulin nyt, että hän oli insinööriksi kouluttautunut.
 Eli viimeiset 10 vuotta täysin laitapuolen kulkijan elämää. Käytti varmaan kaikkia mahdollisia päihdyttäviä aineita.
Kaupassa aina häntä näin. Hänen nauravat silmänsä olivat muuttuneet tyhjiksi, mustiksi ja synkiksi silmiksi.
Hän oli vain kuori, joka vapisi ja haki aina olutta kaupasta. 
Välillä oli silmät mustana hakkaamisesta ja välillä ei.
Olen monesti aiemminkin Makelle sanonut, että uskomatonta miten elämä heitti tämän pojan/miehen elämän ihan päälaelleen.
Ei varmasti kukaan olisi uskonut lapsena, että juuri hänen kohtalo on tuollainen.
Olisikin ollut hauska kirjoittaa lapsena omat mielipiteensä mikä kukakin on isona.
Ja nyt katsoa miten hyvin kaikki on mennyt.
Muistan kuinka ysiluokan viimeisinä päivinä luokassa keskusteltiin, miten kenenkin elämä on muutaman vuoden kuluttua.
Papin pojasta veikattiin pappia, ja niin tulikin.
Opettajan pojasta opettajaa ja niin tulikin.
Eräs Sanna-Mari sanoi, että minusta tulee äiti nuorena, heti 17 vuotiaana. Ei tullut tuli Sanna-Marista itsestään.  
Varmaan kaikkien kommentit johtuivat siitä, että olin ollut Maken kanssa niin kauan jo silloin ja Make oli sen 8v vanhempi.
Jokaisesta tuli jotakin, tuli juristeja, lääkäreitä ja taksikuskeja.
Jotenkin aina tuntuu ettei minusta tullut yhtään mitään työrintamalla. Toki olen ollut yrittäjä, mutta nyt en ole mitään. En mitään.
Välillä koen tuon asian ahdistavana.
Mutta silti uskon, että meillä on jokaisella tehtävämme, paikkamme ja aikamme.
Jokainen meistä on laulun arvoinen.
Myös tuo menehtynyt poika!
Hyvää matkaa sinulle Taivaan Kotiin!
 
 
 

6 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Tuntuu niin turhalta menetykseltä, että päällisin puolin hyvä tyyppi menee silleen viinan mukana... vaikka ei kuoliskaan. Elämän tuhlausta!

Ja sitten mie aattelen omaakin elämääni, mitä tuhlausta tämäkin on ollut. En miekään oo mitään. Neljävitosena olen jo jonkin aikaa tuntenut olevani joutava kapistus. Ei mulla ole mitään virkaa, ei edes työntekijänä.

Mutta muista; me ollaan saatu aikaan ihania lapsia, yhteensä monta! Ilman sinua ja minua niitä ei olis. Mejän elämä jatkuu niissä niinkuin omien vanhempiemme elämä meissä, ja niihin me ollaan siirretty paljon itseämme; rakkauttamme, ajatuksiamme, huolenpitoamme. Ja kohta saadaan katsoa, kun ne lähtee elämän vesille kuin paperiveneet, vieden mukanaan osan meistä.

suvi kirjoitti...

elämän kiertokulkua,sitä kait se on...toiset kuolee ja toisia syntyy!
Mutta muista,sinun elämälläsikin on tärkeä sija mun elämässäni ja monen monen muunkin <3 Olet päivittäin mielessä ja mietin,mitä sinulle kuuluu ja miten jakselt ?

Peikkotyttö Hanna kirjoitti...

Jokaisella ja kaikella tarkoituksensa... ♥

Sirutuuli kirjoitti...

Niin se elämä heittelee, ketä minnekin päin.
Mutta ihmisen mitta ei ole se, mitä hän työkseen tekee, vaan millainen on sydämeltään. Ei saa ajatella, ettei ole mitään, jos ei ole työtä. Voihan sitä olla vaikka kotiäiti tai kotirouva. Suomessa näitä ei vain arvosteta. Mie olen monesti sanonut, että olen syntynyt väärään aikaan tai väärään paikkaan. Viihtyisin hyvin kotirouvana.

Tuula kirjoitti...

Vaikka "et ole mitään" niin vaihtaisitko elämää jonkun entisen luokkakaverisi kanssa? Tuskin?
Arvokasta on olla äiti ja hoitaa perhe.

Marduska kirjoitti...

Kirjoitit niin kauniisti vanhasta koulukaverista, että tippa tuli silmään. Pitäisi kaikkien muistaa, että jokainen "deeku" on ollut joskus lapsensilmin katseleva pikkupoika/tyttö. Elämä järjestää meille yhtä ja toista, joko tahtoen tai tahtomattaan. Kaikki laitapuolen kulkijat tosin eivät halua kanssaihmisten apua vastaan ja siten käsikirjoittaneet oman tarinansa niin surullista kuin se onkin.

Äläkä murehdi mistään puuttuvista titteleistä tai saavutuksista: olethan äiti, vaimo ja sinulla on useampi ammattikin hankittuna, kokemusta työstä ja elämästä. Ja mikä tärkeintä, sinulla on sydämen sivistystä, sitä ei saa mistään opinahjosta tai kaupasta hankittua...