sunnuntai 4. elokuuta 2013

Neulotuttaa... ja kalauutisia!

On se hassua, että kun ekat lehdet alkaa kellastua alkaa kauhea neulotus. 
Nyt olen tehnyt jo Ellille jämälangoista talveksi huovutetut lapaset.

Ennen pesukonetta.



ja tälläiset valmiina.



Tuli ihan kivat. Nuo peukut on aina jotenkin epämuodostuneet... En tajua miksi?
Osaako joku neuvoa?
Taannoin löysin ihanan nanson vanhan paidan kirpparilta ja tekaisin siitä itselleni pipon. 
Kuvassa pipo on hiukan kulmasta märkä.

Make on ahertanut pari viikonloppua meidän katolla.
On vanha tiilikatto, mutta vielä vallan hyvä kun sen taas puhdisti.
Syksyllä laitetaan aineet mitkä estää sammaleen ja jäkälän kasvun.
 


Paljon on sammalta kertynytkin.

Niko kävi viime viikolla kaverillaan kalassa. Saaliina ennätys hauki 5,7kg, josta puolikas tuli meille ja päätyi pannulle.
 


Mikään helppo kala ei ole tuon kokoinen saada veneeseen jos on unohtunut haavi pois.
 
 Kala tuli Nikon omalla tekemällä vaapulla, joten kyllä niissä on syöntitakuu jo nyt!
Katsokaa miten koville oli vaappu joutunut hauen suussa.
 


Lisäksi tuli tälläisiä körmyniskoja.

jotka päätyi tänne. 

Olivat aivan järkyttävän hyviä savustettuna!
Viime sunnuntaina pyykkien mukana tuli mehiläinen sisälle ja tuikkasi Nikoa jalkaan.
Ei siis edes pistänyt!  Putosi lakanan sisältä jalalle ja "tuikkasi".
Jälki oli tälläistä.


 

7 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Teillä on siellä kunnon kalamies! Ja kattomies. Ja kyllähän se mehimaija on myrkkynsä pistänyt, jos jälki on tuollaista. Nousiko kuumetta?

MummonPajukori kirjoitti...

Oikein nätit huovutetut kintaat:)
Makoisan näköinen kalasaalis.. taitava pyytäjä ollut.

Tuula kirjoitti...

Mitä eroa on pistämisellä ja tuikkaamisella? Kysyy: aina tarkoittanut samaa itse näillä... :)

Tanja kirjoitti...

Tuula: Näitä savolaisia sanontoja. Tuikkaaminen on pikku tuikkaaminen ja pistäminen on pitempi aikaioen ja niin, että piikki jää kiinni. Eikö?

Tuula kirjoitti...

:) Jotain tuonsuuntaista ajattelinkin

Marduska kirjoitti...

Kivoja käsitöitä olet tehnyt, hyvää paidan jatkokäyttöä ommella pipoksi, kuosi on makee! Aikaansaavia miehiäkin teillä. Olen kans viime aikoina hurahtanut virkkaamiseen (isoäidinneliöistä torkkupeittoja ym. helppoja juttuja), tykkään kyllä ja teenkin erilaisia kädentaitojuttuja mutta vähemmän neulonut tai virkannut. On ihana hiplata kaupassa kauniita lankakeriä. Myös kirppareilta löytyy hyviä lankoja ja edullisemmin tietty niin sisäinen Sulo Vileeni kiittää!

Anonyymi kirjoitti...

Eikääääää ku ihanan näkösiä ahvenaisia,arvaappa montako vuotta on teheny mieli??? Lapsena viimeksi oon saanu savustettuna ku mummun veli niitä kärryytti ja voi että oli hyviä!!!Ja ihan söpöt peukuthn noissa lapasissa on,mää en vaan osaa huovutuslankaa käyttää...:/ Oisin varmaan kuollu jos mua ois tuikannu ampiainen.t. Jojo