perjantai 6. syyskuuta 2013

Vanhaa virttä...




Päätä särkee... taas... 
Kävin keskiviikkona päivystyksessä, josko olisin päässyt isoon sairaalaan...
NOUP!
Sain Tramal-reseptin ja ymmärtäviä nyökytyksiä tk:n lääkäriltä.
Pyysin ja hän lupasi nopeuttaa minun pääsyä isoon sairaalaan.
Vieläkään ei ole kuulunut mitään.
Facessa olen kirjoittanut muutamaan kertaan päänsärystä...
Jotenkin tuntuu etten saisi kuitenkaan valittaa, siis ei kukaan mitä ole sanonut, mutta siltä minusta tuntuu.
Tuntuu, että turhaan kiusaan ihmisiltä empatiaa.

Terapiassa torstaina A-M kysyi mitä ajattelen kasvaimesta.
Sanoin, etten ajattele sitä, ettei se ole minulle mikään hirviö.
Make on aivan sekaisin, jos soitan sille ja sillä on puhelu menossa.
Soittaa heti "Onko hätä??"
Siis WHAT!?
Eilen aloin illalla miettiä tätä kaikkea.
Kun sain tietää että on todennäköistä, että kasvain on levinnyt ja häiritsee silmänhermoja olin hetken "ulalla", mutta nyt en edes ajattele sitä.
En osaa pelätä. Kasvain on todettu aikanaan hyvänlaatuiseksi, ja on sitä varmasti vieläkin.

Haluan vain, että tämä päänsärky loppuu ja, ettei minun tarvitse kokoajan syödä särkylääkkeitä, kun se heti heijastuu sitten marevaniin ja INR-arvoon.
Moni kysyy, eikö kasvainta voi leikata, eikö sitä ja tätä...
Enhän minä tiedä, kun odotan kokoajan sinne neurolle ja silmäpolille pääsyä.
Edessä voi olla "vain" prismalasit tai silmä leikkaus...
kasvaimen leikkaus...
kyse voi myös olla aivoverenkierto-häiriöstä..
Kunpa tietäisinkin mitä on tulossa.
On kuitenkin muutamia asioita jotka tiedän, olen kuitenkin onnellinen enimmäkseen.


Olen onnellinen, että Nikolla menee koulu hyvin, Eliinan päänsäryt loppui silmälasien myötä.
Olen onnellinen, että ensi viikolla tulee täyteen avioliittoa 14v.

Ilon aihe on myös ollut Ellin tiistaina aloittama terapiaratsastus.

Ekaksi neuvottiin asentoa ja miten käsiä pidetään.


Ratsastettiin hihnassa.

Sitten ihan itse.


Tunnin lopussa Elli oli jo "vanha" tekijä.

Tuntui niin ihanalle, kun toinen on ylpeä itsestään. Minä osasin ratsastaa, hevonen totteli MINUA!
Eilen oli taas pari välituntia ollut yksin, mutta onneksi ei koko päivää. Joten jospa se yksinäisyys alkaisi helpottaa...

 


5 kommenttia:

Maca kirjoitti...

Kyllä kivut ovat ikäviä kumppaneita. Voimia!

Hanna kirjoitti...

Voimia sinulle kipujen kanssa! ♥
Ihanaa kun Elli on päässyt heposen selkään - varmasti nauttinut. ♥

aimarii kirjoitti...

Sinulla on mahdottoman hyvä asenne tulla toimeen kivun ja yleensä sairautesi suhteen. Se auttaa kyllä sinua. Ikävää jo sinänsä sairaus ja lisää varmasti koettelee, kun hoitoon pääsyä pitää odottaa. Minä toivon sinulle asioiden kääntymistä parhain päin.
Tyttäresi näyttää oikein tyylikkäältä ratsun selässä. Ratsastus on upea harrastus. Siinä ei koskaan tarvitse olla yksin, aina voi hepalleen kuiskailla ja silitellä vaikkapa sitä.

Tuula kirjoitti...

Joistain tuetenkin asiat saattaa tuntua empatian "kerjäämiseltä" mutta osa varmaan ei tiedä mitä sanoa :(
Jaksuja.

suvi kirjoitti...

voimia ja halauksia sinulle <3 Ratsastaminen tekee varmasti Ellille hyvää,kaikin puolin <3