perjantai 24. huhtikuuta 2015

Talvi...ja kevät taas!

Miten voikaan ilma heitellä!
Eilen näytti tältä ja nyt paistaa aurinko täydeltä terältä ja ajattelin viedä pyykit ulos.



 ja nyt paistaa aurinko täydeltä terältä ja ajattelin viedä pyykit ulos.



Kevät siis on täällä taas....


 Raparperi on jo nousemassa kovaa vauhtia.. ja ulkona ilmeisesti tuoksuu kevät.





Minä olen ollut ihan uppoutuneena sukututkimukseen.
Teen nyt sukututkimusta äitini isän suvusta, joka on ollut äidille ihan tuntematon. 
Äitini ei ole ikinä nähnyt tai kuullut puhuttavan isänsä sukulaisista.
Tai tiesi sen, että 1950-luvulla oli tullut hautajaiskutsu ja se oli oli ollut kutsu isänsä siskon miehen hautajaisiin.
Selvisi myös miksei ikinä oltu puhuttu isovanhemmista, he ovat kuolleet jo 1930-luvulla.Todella nuorina.
Ukkini kymmenestä sisaruksesta neljä on kuollut ihan pieninä lapsina ja pari veljeä jo 1940-luvulla.
Joten suku on jäänyt pieneksi. Vaikka suku on pieni, niin olen kuitenkin löytänyt fb:n kautta sukulaisia.
Kaukausia, mutta kuitenkin. Ukkini isä ja tämän henkilön isoisoäiti ovat olleet sisaruksia.

Muuten en ole saanut mitään aikaiseksi. Olen ollut jotenkin lamautunut...
En tiedä miksi.Onneksi on kuitenkin tullut korttipostia ilahduttamaan minua.
Kiitos ihanista ATC-korteista jokaiselle!





7 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Hui miten oli tullut talvisen näköistä! Ihania kortteja olet saanut. Kivaa viikonloppua!

Selma kirjoitti...

Kivaa, että kortit tulivat perille ;-)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Meilläkin kelit vaihtelevat ja minulla on autossa talvirenkaat. Pakko päästä toihin 57 kilometrin/suunta työmatkalle. Mustaa jäätä on vieläkin ja loskaa.
Kivoja kortteja olet saanut.
Mukavaa viikonloppua sinulle.

Kati kirjoitti...

Kauniita kortteja olet saanut. Tääläkin satoi eilen räntää/vettä, ei kuitenkaan noin paljoa kun teillä päin :) Mukavaa viikonloppua!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Hyvää viikonloppu. Kiva kun kortit ovat kotona.Onpa lunta tullut paljon.

Pirkkoinkeri kirjoitti...

Liekkähän meillä ollut koko talvena noin paljon lunta.
Se sukututkimus vie mennessään, kokemusta on :)

Kristiina kirjoitti...

Moi taas pitkästä aikaa! Mulla on vakaa aikomus aktivoitua blogimaailmaan ja askartelukuvioihin taas. Tuo sukututkimus on tosi mielenkiintoista ja vie mennessään =)