Oma valokuva
Kun minä synnyin oli 13.pvä perjantai ja kello näytti tasan 13, samaisena päivänä alkoi poliisilakko Suomessa. Moni ajattelee voi tuota onnetonta: kolmetoista on epäonnen luku, niin ajattelin minäkin ennen. Monta kertaa on elämä lyönyt vasten kasvoja. Monesti olen pudonnut polvilleni, mutta myös yhtä monta kertaa olen noussut ylös ja huomannut, ettei merkitystä ole montako kertaa kaadut, vaan sillä montako kertaa jaksat nousta ylös. Vaikka elämä meitä koettelee, niin jokaisessa päivässä on aina jotain hyvää. Elämäni tärkeimmät kultaiset säännöt ovat: ole toiselle sellainen kuin toivot toisen olevan sinulle sekä Arild Haalandin toteamus, että anteliaisuus on huume, josta ei koidu ikävyyksiä.

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kädentekosia

Lunta sataa taivaan täydeltä, mutta toisaalta on ihanaa saada maahan puhdas valkoinen lumi.
Eilisen päivän ahersin sukututkimuksen parissa. Aloin siis tehdä äitini isän puolen suvusta tutkimusta ja olen jo nyt menossa ehkä vuodessa 1864. Täytyy vielä varmistella tarkemmin, mutta pitäisi olla halussa jo ukkini isovanhemmat.
Mukanaan viemää hommaa!

Viime viikoina olen tehnyt hyväntekeväisyys sukkia, siis ihan ilmaiseksi muutamalle tarvitsevalle.



Nyt tulee hyväntekeväisyyteen taukoa, koska nyt on suutarin lapset ilman kenkiä. Viikonloppuna tein jo Nikolle sukat ja nyt on puikoilla Ellin sukat. Seuraavaksi pitää tehdä vielä Makelle sukat jos toisetkin.


Kristallihelmen Susanna lähetti taannoin minulle Atc-vaihtomme kortit vessapaperi hylsyssä, jonka oli tehnyt "kirjaseksi".
Tietenkin piti heti varastaa idea ja kokeilla samaa.
Tässä ensimmäinen tekeleeni.


Muutamia ATC.vaihtoja olen tehnyt tässä tulleita kortteja



Sailan tuplavaihtoon tein tälläiset kortit!



Kiitos ihanista korteista ja vaihdoista!

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Syvällisiä mietteitä... miksi edes kirjoitan?

Olen pohtinut paljon tätä blogia ja entistä.
Vuodatuksen aikaan oli paljon lukijoista joista tuli tosi tärkeitä ihmisiä ja ystäviä minulle.

Tämä blogi ei ole lyönyt ikinä läpi. Koen kirjoittavani tätä täysin yksin tyhjälle kuulijakunnalle. 

Ensiksi ajattelin,että kirjoita liian paljon, ettei kukaan jaksa lukea minun sairaskertomuksia.
Päätin siirtyä enemmän kuviin, ei niitäkään kommentoida.

Moni ei tajuakaan miten tärkeä tämä blogi minulle on. Minulla ei todellakaan ole live-ystäviä.
Ystäväni ovat kirje-tai faceystäviä. 
Vuodatuksen aikaan oli myös blogiystäviä, nyt niitä on enää muuta.

Olen siis todella yksinäinen.



Kokeilen saada tähän blogiin eloa ATC-korttien kautta, mutta tuntuu ettei niitäkään kavereita enää ole.

Tuntuu, että meidän Jukkis-koirallakin on enemmän kavereita kuin minulla.



Olen niin yksin....


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

ATC-kortteilua, tulleita ja lähetettyjä.


Ensiksi lähteneitä:






Ja sitten tulleita

Korttien nimet: ylärivi Rakkautta sinulle ja Musiikin siivin
alarivi: Aseman kello


Ylärivi vasen Pyörätyttö ja lukkosepän vaimo
alarivi: pesämuna


Ylärivi: vasemmalta: keäspäivä, jää/kuura
keskirivi vasemmalta Rakkauden enkeli, Enkelikalenteri, ja taivaallista väkeä
alarivi: Mon Amour

Kiitos vaihdoista jokaiselle ja noista iki-ihanista korteista!

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Sopu sijaa antaa...



Onkohan tuo peti liian pieni, vai onko meillä liikaa kissoja!?!

tiistai 17. maaliskuuta 2015

ATC-arvonnan voittaja on.....

(rumpujen pärinää)







Laitas viestiä minulle : annitanninelamaa @ gmail.com

Viikonloppuna oli loistava ilma.
Perhe oli jäällä, minä en sinne lähtenyt, koska siellä on kuulema KAMALAN liukasta ja minulla oli hiukan selkä krampissa.

Mutta tyytyväisen näköistä porukkaa tuli järveltä pois.



Jukkis on aivan hulluna lumeen... ja önkkikseen (possuunsa)





Riehumisen jälkeen maistui lepäily sohvalla.



 Haluaisin vaihtaa ATC-kortteja! 
Laittakaa sanaa kiertämään, että täällä olis halukas vaihtaja!



torstai 12. maaliskuuta 2015

Milloin kaikki tulee kotiin?

Jukkis on oppinut tuntemaan kellon. Kun kello on 15:45 on joka arki päivä meillä näky tälläinen.




Viikonloppuna käytiin ekaa kertaa maalailemassa akryyliväreillä.
Innostuttiin kaikki maalailemaan, jopa Niko.




Minun teos, en osaa piirtää yhtään, joten käytän värejä.




Ellin teos.




Kiviä myös maalattiin ja tuo kivien maalaus on eniten minun juttu.




keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kevät keikkuen tulevi...

 Ja lumet alkavat jo nyt sulaa kovaa vauhtia...




Ulkona on märkää, mutta sisällä on kiva nukkua oman pikku koiran kanssa!
Saavutus! Yleensä kaikki  lelut revitään vartissa, mutta tämä pikku koira on niin mieleinen, että sen kanssa vain nukutaan.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Tekisitkö minulla ATC-kortin näistä kuvista?

Vielä olisi muutama Lars Carlsson kuva vailla tekijää?




Jos haluat tehdä niin laita viestiä (annitanninelamaa@gmail.com)  niin postitan kuvan sinulle ja sinä teet sitten minulle kortin.